Empathica's Silktail 

"Retta"

Rotu: australianpaimenkoira 

Sukupuoli: narttu

Syntynyt: 5.6.2025

Väri: musta valkoisin ja tan-merkein

Häntä: pitkä

Kasvattaja & omistaja: Aija Tanskanen, Kennel Empathica's 

KoiraNet


Terveys

Lonkat 


Kyynärät 


Selkä 


Silmät 

terveet (07/25)

Muuta huomioitavaa

MyDogDNA-testattu 


Haave Tipun pennuista taisi ihan ensimmäisenä elää Ainon ajatuksissa, mutta minua ei pitkään tarvinnut ajatukselle lämmitellä - onhan Tipu todella kiva ja miellyttävä koira kaikin puolin! Pentuetta suunnitellessani en itse haaveillut pennusta, kun Poldi oli juuri jäänyt meille kotiin neljänneksi koiraksi. Mutta miten siinä kävikin sitten niin, että tämä musta timantti vei sydämeni enkä pian enää voinut kuvitellakaan luopuvani siitä...

Retta hurmasi minut melko rauhallisella ja avoimella olemuksellaan ja temperamentillaan. Kun aloin vakavammin miettiä pennun jättämistä kotiin, oli pian todettava, että ennestään isohkoon laumaan en voi ottaa ihan millaista pentua tahansa. Eläväisen ja energisen Nerrin kaveriksi halusin mahdollisimman rauhallisen ja tasaisen pennun. Retan sisko Tikka viipotti pentulaatikossa jo ennen silmien aukeamista pitkää lenkkiä ja puisteli pentulaatikon alusia muiden nukkuessa ja vaikutti viikkojen varrella muutenkin aika aktiiviselta tyypiltä. Toisaalta oltiin jo ennen pentujen syntymää Ainon kanssa myös puhuttu, että hän saa omansa valita ensin. Aino iski silmänsä Tikkaan jo aika varhaisessa vaiheessa, ja toisaalta Tikka oli hänen laumaansa luonteen puolesta parempi valinta. Niinpä Retta sai jäädä meille.

Retta - tuttavien kesken Pikkukoira - on kasvanut passelin kokoiseksi taskuraketiksi, se painaa n. 15kg ja on hieman Saraa pienempi. Retta on luonteeltaan selkeästi itsenäisempää sorttia moneen aiempaan kotiin jääneeseen kasvattiini verrattuna. Se on hieman totinen, toiminnantarmoinen ja puuhakas, sopivan vilkas ja hyvin innokas kaikkeen tekemiseen. Retalla on kiva taistelutahto, se palkkautuu hyvin myös nameilla. Se on miellyttämishaluinen, mutta osaa olla halutessaan kyllä aikamoinen jääräpää - olenkin monesti naureskellut (silloin kun ei ole itkettänyt), että nyt olen itsepäisyydessä kohdannut vertaiseni. Onneksi tämä piirre ei ihan uutena ominaisuutena tullut, ja Retan kanssa pääsee pitkälle, kun osaa vaan junttapullahetkissä esitellä sille kannattavamman vaihtoehdon.

Retta on lyhyessä ajassa painanut ison tassunjäljen sydämeeni, se on niin valloittava ja hurmaava persoona, että sydän läikkyy! Retan kanssa on suunnitelmissa keskittyä agilityhommiin, mutta varmasti muiden tavoin se pääsee ajan kanssa treenailemaan monia muitakin lajeja. Retta esitteli myös ensimmäisellä kerralla tosi lupaavia taipumuksia paimennushommiin, joten saapa nähdä, satsataanko paukkuja enemmän myös tähän lajiin.