Hazelmoor Yelly Bean

"Lyyli"

Terveys

Muuta huomioitavaa 

Final Fantasy -pentue / 2017 

Lyyli syntyi Neven ensimmäisen pentueen kuopuksena. Se sai työnimekseen Liekki naaman valkoisten merkkien muodon mukaan, ja ehkä vähän samoihin aikoihin lukemani Hunger Games -kirjasarja innoitti lempinimeen "Girl on Fire". Varsinaista tulitytön mentaliteettia Lyylissä ei kyllä pentunakaan ollut, sen puolesta lempinimi olisi paremmin sopinut pentueen esikoistyttö-Ruutille, jolla oli pippuria jo heti synnyttyään. 

Lyyli sisaruksineen syntyi ja kasvoi meillä ensimmäiset viikot, ne muuttivat Tampereelle Minnan luo liki 6-viikkoisina. Lyylin pentuajasta minulle jäi voimakkaimmin mieleen, että se oli kauhean kiltti verrattuna moneen sisarukseensa. Se oli tosi rauhallinen, tykkäsi kyllä muiden pentujen tapaan puuhastella ja leikkiä, mutta sillä ei ollut tarvetta olla kaikkialla yhtäaikaa. Ensimmäisenä Lyylissä minut hurmasi kuitenkin sen katse - se tarjosi todella auliisti kontaktia jo tosi pienenä, ja monet kerrat viikkojen varrella havahduin siihen, että se istui jalkojeni juuressa ja tuijotti. Sen katseessa oli jo pienenä jotain lumoavaa. 

Lyyli oli tytöistä salainen suosikkini, ja hiljaa toivoin siitä itselleni sijoituskoiraa, mutta kävi niin kuin vähän olin etukäteen osannut ennustaa - Minna iski silmänsä samaan pentuun, ja hänellä luonnollisesti oli oikeus valita oma sijoitusnarttunsa pentueesta ensin. Vuodet vierivät eteenpäin, ja keväällä 2016 tulin siihen tulokseen, etten aio käyttää pentueesta sijoittamaani Yolaa jalostukseen. Kun Minna sitten yllättäen tarjosi mahdollisuutta saada Lyyliä tai Vivaa jalostuslainaan, valinta oli harvinaisen helppo. Olin Lyyliä nähnyt joitakin kertoja vuosien varrella, joten ihastus, joka siihen jo pentuaikana oli syttynyt, oli edelleen yhtä voimakkaana tallella. 

Lyyli oli arjessa todella mutkaton, helppo ja mukava koira. Tiia oli kiertänyt sen kanssa pennusta asti paljon julkisilla, joten se oli luotettava matkakaveri. Lyyli osasi rauhoittua missä vain, se kulki luotettavasti niin ihmisvilinässä kuin koirienkin keskellä. Omassa kodissaan Lyyli nautti ensimmäiset vuodet ainoan koiran huomiosta, mutta taipui meillä hoidossa ollessaan ongelmitta useamman koiran laumaankin. Muiden koirien kanssa Lyyli ei provosoinut, mutta piti puolensa, jos kärhämää meinasi jostain tulla. Hieman sillä tuntui ainakin meillä ollessaan olevan tarvetta vahtia minua vierailta koirilta, joskin siinä se pelasi tosi pienillä eleillä pyrkimällä asettumaan minun ja vieraan koiran väliin, joten vahtiminen ei missään määrin ollut ongelmallista. Lyyli oli arjessa ja harrastuksissa hiljainen koira, se saattoi innostuessaan hieman murmattaa hiljaa, mutten muista kuulleeni sen haukkuvan koskaan. Minkäänlaiset äänet eivät Lyylille tuottaneet arjessa ongelmia, joten luonnetestituomareiden arvio laukausalttiudesta tuli yllätyksenä niin omistajalleen kuin minullekin. Uskalsin sitä kuitenkin käyttää jalostukseen, kun se ei arjessa ääniin reagoinut, ja varsin äänivarmasta suvusta tulleeseen urokseen yhdistettynä ääniherkkyyttä ei Lyylin jälkeläisissäkään toistaiseksi ole ilmennyt.

Tiia harrasti Lyylin kanssa vähän agilityä ja tokoa sekä opetti Lyylille erilaisia temppuja. Minä vähän testailin Lyylin ollessa meillä ensimmäisellä hoitojaksollaan, mikä kaikkea se osaa, ja totesin sen osaavan yhtä ja toista. Lyyli starttasi kisauransa kanssani rallytokosta, jossa kerkesimme käydä yhden startin verran. Se oli ilmoitettu Jyväskylässä järjestettäviin tuplakisoihin koularin toivossa, mutta Lyyli aloittikin juoksunsa, josta se oli tarkoitus astuttaa, vähän odotettua aiemmin, joten kisat jäivät haaveeksi. Lyylin kanssa käytiin pentuprojektin jälkeen vielä yksi kisastartti, ja suunnitelmissa oli käydä kisaamassa enemmänkin, mutta haasteeksi muodostui pitkä välimatka ja rutiinin puute lajissa pitemmälle edetessä.

Lyylissä minua viehätti eniten sen todella rauhallinen temperamentti ja mutkattomuus. Se tykkäsi tehdä ja touhuta, mutta osasi ottaa iisisti, kun tekemistä ei ollut tarjolla. Treeneissä se oli innokas, miellyttämishaluinen ja yritti aina parhaansa. Lyyli palkkautui hyvin namilla, mutta se rakasti myös palloleikkejä. Harrastuskoiran ominaisuuksia ajatellen olisin toivonut sille ehkä himpun lisää taistelutahtoa ja draivia, vaikka eihän sitä tiedä, olisiko sitä saanut virittämällä kaivettua lisää esiin, jos aiheeseen olisi alkanut ajan kanssa panostaa. Silloisia harrastuksia ajatellen siitä löytyi riittävästi potkua ja intoa, ja Lyyli oli iloinen työskentelijä.

Olen suuressa kiitollisuudenvelassa Minnalle, miljoonat kiitokset, että sain mahdollisuuden lainata Lyyliä omaan kasvatustyöhöni! Lämmin kiitos Tiialle sujuvasta yhteistyöstä ja pentueen mahdollistamisesta!

Lyylin elämä päättyi ihan liian nuorena. Minulla ei ollut siihen minkäänlaista omistussuhdetta, mutta Lyyli oli minulle ihan valtavan tärkeä ja rakas koira, johon olin muodostanut erityisen siteen sen ollessa meillä. Olen onnellinen, että sain etuoikeutettuna oppia tuntemaan Lyylin ja olla osa sen elämää. En unohda koskaan, kuinka se tökkäsi kevyesti nenällään kasvoihin aina tavatessamme, ihan kuin olisi antanut suukon.