BH RTK1 RTK2 LTE +127

Empathica's Hazelheart 

"Hilda"

Terveys

Hilda jäi kotiin kasvamaan seuraavaksi harrastuskoirakseni Rinin ensimmäisestä pentueesta. Pentueen alkutaival oli vaikea, joten kahteen selviytyjään kiintyi ihan erityisellä tavalla. Hilda kiinnitti huomioni jo heti synnyttyään: sillä oli vimmattu kiire joka paikkaan ja omaa tahtoa vähän liikaakin. Neidissä oli tulta ja tappuraa pennusta saakka, mutta vastapainona se käpertyi kainaloon läheisyyttä hakemaan ja jakeli lukemattomia suukkoja. Molemmat pennut miellyttivät minua kovasti, mutta kahden nartun sekaan oli helpompi ottaa kolmas narttu, ja toisaalta Hildasta näkyi jo pentuna, että se tarvitsee kokeneemman omistajan. 

Se vimmattu kiire, joka Hildasta oli nähtävissä heti syntymän jälkeen, ei kadonnut koskaan minnekään. Ehkä Hilda uskoi, että jos kaiken tekee nopeasti, jää enemmän aikaa tehdä vielä kaikkea muuta hauskaa. Hilda oli sosiaalinen, avoin ja huumorintajuinen koira, niin ihmisille kuin koirillekin, ja se tuntui tekevän kaiken Neven tapaan vähän pilke silmäkulmassa. Hildasta löytyi aavistus pidättyväisyyttäkin, joka oikeastaan näkyi selkeiten kodin ulkopuolella välinpitämättömyytenä vieraita kohtaan - kotona Hilda oli sen sijaan ensimmäisenä jakamassa pusuja ja kiipeämässä syliin rapsuteltavaksi. Elämä Hildan kanssa ei ollut tylsää - toimintaa riitti koko ajan - eikä Hildan kanssa vakavamielinen ohjaaja kovin pitkälle pötkinyt.

Hilda oli hyvin fyysinen koira kaikin puolin: se sai kropastaan irti tehoja ihan eri tavalla kuin muut aussieni. Aamuisin heräsin usein siihen, että Hilda nukkui joko jaloissani tai selkääni vasten. Ennen Hildaa koirilla ei ollut sänkyyn asiaa, mutta tämä kiero pieni aussie odotti aina nukahtamistani ja kiipesi vasta sen jälkeen vaivihkaa ja vähin äänin sänkyyn nukkumaan. 

Hilda oli toistaiseksi haasteellisin aussieni arjessa lähinnä reaktiivisuutensa vuoksi, mutta onneksi sen reagointi keskittyi ympäristön tapahtumien tarkkailuun ja niistä ilmoittamiseen haukkumalla. Kahden melko hiljaisen aussien jälkeen tällainen vähän enemmän ääntä käyttävä yksilö tuntui aika erilaiselta hanskattavalta. Hilda oli koira, joka toimi ennen kuin ajatteli - etenkin, jos Rini ja Neve olivat mukana - joten se opetti kartturilleen melkoisesti tilanteiden ennakoimiseen liittyviä taitoja. Kun Hildan osasi hyvissä ajoin ottaa hallintaan ennen kiihdyttävää tilannetta ja samalla näyttää, kuka tilannetta johtaa, tilanteista selvittiin ilman ääntä. Yksin ollessaan Hilda oli helpompi hanskattava. Ajattelin aika pitkään Hildan nopeiden reaktioiden olevan terävyyttä, mutta mitä enemmän teimme työtä reaktioiden saamiseksi hallintaan, sitä paremmin aloin itse hahmottaa, ettei kyse ollut terävyydestä laisinkaan. Luonnetesti osoitti ajatukseni lopulta oikeiksi, kun siellä tuomarit totesivat Hildan olevan erittäin vilkas ja purkavan vilkkauttaan toimeliaisuuteen.

Vilkkaus yhdistettynä Hildan haukkuherkkyyteen tekivät tästä red merle -paketista varsin äänekkään kodin ulkopuolella - Hilda oppi aika nopeasti, että jos mitään ei tapahdu, se saa minusta jonkinlaisen reaktion aikaiseksi haukkumalla. Ääntelyä saatiin yllättävän hyvin treenikentällä hallintaan erilaisilla rauhoittumistreeneillä, ja esimerkiksi agilityä Hilda teki hiljaa. Agility rakennettiin alusta asti Hildalle rauhoittumisen kautta, ja se on tuotti toivottuja tuloksia. Tokossakin sain korjattua aiemmin tehtyjä virheitä ääntelyn suhteen, eikä kisakentillä ääntelystä tullut sanomista. Kisasuoritukset tuntuivat kuitenkin useimmiten nuoralla tanssimiselta, sillä jos koira ehti yhtään turhautua, urku oli äkkiä auki eikä noin vaan mennyt enää kiinni.

Vaikka Hildassa oli omat haasteensa, siinä oli myös paljon sellaisia ominaisuuksia, joita aussiessa arvostan. Sillä oli pohjattomasti halua tehdä minulle töitä, ja tekeminen itsessään tuntui palkitsevan Hildaa. Hildan kanssa piti treenikentällä kiinnittää enemmän huomiota vireen laskemiseen kuin sen nostamiseen, se oli aina valmis hommiin ja halusi tehdä oikein. Hildalla oli todella hyvä taistelutahto, mikä antoi sille erinomaisen moottorin harrastuskenttien haasteisiin. Hilda oli hyvin älykäs koira, se oivalsi nopeasti, mitä siltä haluttiin, kun ohjaaja vain osasi oikean suorituksen sille merkata. Jos jotakin olisin Hildaan kaivannut lisää, niin malttia - se oli melkoinen raketti ohjattavaksi nopeine reaktioineen silloin vielä melko kokemattomalle ohjaajalleen.

Hildalta löytyi rintarangasta spondyloosi alle 4-vuotiaana, kun käytin sen virallisissa selkäkuvissa. Löydös tuli täytenä yllätyksenä, sillä en ollut ainakaan huomannut Hildan mitenkään selkäänsä oireilevan. Jos luonteen vuoksi olin jalostuskäyttöä jo aika pitkään harkinnut, spondyloosin löytyminen oli viimeinen niitti ja kuoppasi jalostushaaveet. Agilityä harrastimme vielä vajaan vuoden spondyloosin löytymisen jälkeen, kunnes selkä alkoi selkeämmin oireilla. Viimeinen yhteinen vuosi oli täynnä haaveista luopumista, mutta ne eivät tuntuneet miltään verrattuna siihen, mitä vielä oli edessä.

Hildan elämä päättyi yllättäen ja äkisti alle 5-vuotiaana kauheaan tapaturmaan, josta kannan syyllisyyttä edelleen. Juuri, kun arjessa ja harrastuksissa monet pitkään työstetyt asiat alkoivat loksahtaa kohdalleen. Hildan menettäminen ja siihen liittyvä tapahtumaketju on minulle edelleen hyvin kipeä ja vaikea muisto, josta tavallaan toivun vieläkin, vaikka siitä on jo vuosia. Miten paljon kaikista haasteistaan huolimatta rakastin tätä koiraa; miten paljon edelleen toivon, että voisin kääntää aikaa taaksepäin ja estää vahingon, jolla oli niin kallis hinta... Hilda olisi ansainnut parempaa.

Lyhyesti ja ytimekkäästi Hilda oli tiivistettävissä erään biisin kertosäkeen lyriikoihin:

I have a right to be heard / to be seen / to be loved / to be free / to be everything I need to be me